Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2022.

Muutos elämään

  On ollut aivan mahtava treenata jo näinkin valmista hevosta, joka on aavistuksen kevyempi kuin Aureo. Eli hyvin pitkälti sellainen minkä haluaisin Lurkin vielä joskus olevan. Dýmar suoritti tämän päivän harjoitukset moitteitta tai siis siihen asti, että sain puhelun Suomesta. Olin treenaamassa itsenäisesti, joten pystyin vastaamaan handsfreen avulla puhelimeen. Tein Dýmararin kanssa siirtymisiä ja taivutuksia saman aikaisesti. ”No hei mitä Suomeen kuuluu Sofia joko olet myynyt kaikki hevoset ja tarvitset lisää. Olisi tietysti muutama ihan kiva hevonen tiedossakin”, vastasin energisesti yhtiökumppanilleni ja parhaanystäväni avovaimolle. Tavallisesti puhelumme ovat maratoneja ja hyvin värikkäitä, mutta nyt Sofialla tuntui olevan sanat hieman hukassa. ”Tuota mitä teet nyt?” nainen kakisteli saadakseen ensimmäisen lauseen esille. ”Olen ratsastamassa erittäin hienolla orilla nimeltä Dýmar, mutta voin kyllä rupatella ei mitään hätää tämä herra on melkein automaatti”, sanoin jo hieman